Pitkästä pitkästä piiiitkästä aikaa tulin blogiani kurkkaamaan. Ja voi kyllä, tätä edelleen luetaan! Kertoo siitä, kuinka moni painii tämän saman asian kanssa. Tulin blogin puolelle ja ajattelin kirjoittaa aiheesta, mikä monia varmasti mietityttää: Imetys leikkauksen jälkeen. Vaikka tilastotietojen perusteella moni lähtee leikkaukseen sen jälkeen, kun lapset ovat ns. tehty, niin meitä on myös jotka menevät leikkaukseen ennen lapsia.

Muistan, kun vuonna 2015 olin kirurgin arviossa ja kirurgi kysyi minulta, että olenko pohtinut imetysasiaa. Silloin tokaisin kirurgille, että "No, korvikkeet on keksitty". Ja tottahan tuokin. Asia ei ollut silloin elämässäni kovin pinnalla, joten en murehtinut imetysasiaa sen enempää. Ja onneksi en! Olin tosiaan 20-vuotias leikkaukseen mentäessä. Lasten hankkiminen oli elämässäni ajankohtaista ollessani 27-vuotias (eli vuonna 2020-2021) ja raskauduinkin nopeasti. Pieni yllätys tuli matkaan, kun sain varhaisultrassa kuulla odottavani kaksosia.

Kaiken sen muun pääkopan sekamelskan yhteydessä toki mietin, että miten imetys tulee sujumaan. Etsin hirveästi tietoa netistä, vertaistukiryhmistä ja osallistuin vaikka ja mihin verkkoluentoihin imetykseen liittyen. Kyselin asiaa neuvolasta ja sieltä tuli niinkin suurpiirteinen vastaus, että "Ei me voida muutakuin toivoa että imetys onnistuu". Jaahas. 
Varauduin raskausaikana kaikkeen:  ostamalla kaksosten imetystyynyn, tuttipulloja, tuttipullon sterilointilaitteen, imetysliivejä ja paitoja, voiteita nännin alueelle yms... Ensin harkitsin täysimetykseen pyrkimistä, mutta realismi onneksi sai aivoistani ylivallan ja päätin yrittää osittaisimetystä. 

Raskausaikana olin positiivisesti yllättynyt, että rinnat reagoivat hormonaalisiin muutoksiin. Pieniä tippoja jotain nestettä/maidontapaista tuli raskauden puolivälistä aina loppuun saakka. Minähän niitä tippoja innolla puristelin. 😂 Synnytys tosiaan tapahtui suunnitellulla sektiolla viikolla 37+0 A-vauvan peppu-jalkatarjonnan vuoksi. Tiesin, että sektion jälkeen maito nousisi hitaammin, kuin alatiesynnytyksen jälkeen, mutta nuo faktat unohtuivat aika nopeasti sektion jälkeen. Oikeastaan kaikki mitä olin lukenut imetyksestä ennen synnytystä haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Maito nousi 5. päivänä leikkauksesta. Ja en imettänyt sairaalassa poikia tarpeeksi tiheästi, vaan olin koko ajan sekaisin kuin seinäkello. Kerran jopa sairaalan rintapumpulla pumppasin, mutta totesin yksilöpumpun vievän liikaa aikaa. Niinpä. Kotiuduttiin ja imetin muutamia kertoja päivässä, pojat saivat korviketta kylkeen. Edelleen olin sekaisin kuin seinäkello. 

Pääsimme onneksi neuvolan kautta imetysohjaajalle ja sieltä saimme ohjeet pumppaukseen ja, että rintoja todellakin pitää tyhjentää myös öisin. Sain viimein ajatusta siitä, miten lähteä meillä toteuttamaan imetystä. Aloin pumppaamaan öisin 2 x, pojat saivat silloin ajan säästämiseksi pelkkää korviketta. Mies antaa pullosta, minä pumppaan. Toki välillä otin poikia kainaloon ja laitoin tissin suuhun, että saimme kaikki edes jotenkin hulinoilta nukuttua. Päivisin pojat olivat rinnalla yhtä aikaa kaikki ruokintakerrat (7-10 x päivässä) ja saivat aina nälästä riippuen x- määrän korviketta. Ja maito alkoi nousta kunnolla! Tandemimetys oli tehokasta! Pumppasin myös aina välillä päivisinkin, mutta pumpulle heruminen ei ollut mitään maksimaalista. Jotkuthan saa desitolkulla pumpattua, juu en minä. Sain vuorokaudenajasta ja tähtien asennosta riippuen 20-80 ml kerta. Toki varmasti vaikuttaa rintapumppu asiaan, itselläni oli Beemoon tuplasähköpumppu. 

Matkan varrelle sattui aikamoisia rintaraivareita ja imetys takkusi aika pahasti poikien ollessa 3-4 kk ikäisiä. Mutta niistä selvittiin. Ja lopulta osittaisimetin kaksospoikiani 10 kk ikään saakka. Tässä iässä tapahtui luonnollinen vieroittautuminen, rinta ei enää kiinnostanut eikä ollut minkäänsortin keskittymistä rinnalla. Ja itsellenikin tuntui luontaiselta, toki haikealta, luopua imetyksestä. 

Rinnoista tuli arviolta sen verran maitoa, että pojat saivat 50/50 maitoa ja korviketta. Toisella pojistani oli ensimmäisenä elinkuukautena vaikeuksia imuotteen kanssa ja meillä olikin käytössä rintakumi josta sittemmin vieroittauduttiin. Monilla naisilla nänninpää muuttuu imetyksen aikana hyvin .. hmm.. tuttimaiseksi. Mutta minulla ei niin käynyt. Rinnat ja nännit pitivät muotonsa koko imetysajan ja näin 8 kk imetyksen päätyttyä, ei rinnoistani huomaa lainkaan, että olen koskaan imettänyt. Rinnat hieman kasvoivat raskausaikana ja toki olivat hieman kookkaammat, kun imetin. Mutta lähes ennalleen ovat palautuneet, pikkusen jäivät raskauden ja imetyksen jälkeen isommiksi. Oikeasti tosi vähän. Ja sen verran vielä sanottakoon, että oikeasti rinnasta tuli aavistuksen vähemmän maitoa vasempaan verrattuna. Johtuen varmaan siitä, kun oikeasta rinnasta poistettiin jonkin verran enemmän tavaraa leikkauksessa.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen, että menin nuorena jo leikkaukseen ja, että pystyin näinkin hyvin leikatuilla rinnoilla imettämään kaksosiani!♥️ 
 
Jos heräsi kysymyksiä, ajatuksia tai vastaavanlaisia kokemuksia niin kommentoi ihmeessä! 🙂

Hetkonen... Siitä onkin aikaa. 4.5. oli tosiaan viimeinen kirurgin käynti. Miettikää, viimeinen. Tuttuun turvalliseen tapaan astelin kirurgin huoneeseen ja kirurgikin sanoi, ettei tänne paita päällä olla tultu juttelemaan. Kyseli kuulumiset ja kerroin rehellisesti, mutta eipä tässä mitään ihmeellistä ole ollutkaan. Vasen rinta oli muutaman viikon leikkauksesta kipeä, mutta muuten olen kivuitta ja ongelmitta selvinnyt. Ratsastamaankin tohdin jo 3 viikkoa uusintaleikkauksen jälkeen... Ei siitä sen enempää. 

Kirurgi tosiaan tunnusteli rinnat ja vasemman rinnan leikkauskohta oli ja on edelleen tiivis. Eli paranemisprosessi siellä on meneillään ja rinta muotoutuu ja pehmenee ajan kanssa. Nice. Mitään sen suurempia arkuuksia ei ollut. Siisitä jälkeä kirurgi taas teki, ei voi muuta sanoa.

Kun sain säädyllisesti paidan taas päälle niin tenttasin hiukan kirurgia... Miten on, mikä on mahdollisuus imettää näin leikkauksen jälkeen? (Huomautan, en siis ole raskaana, mutta tulevaa ajatellen!) No, mahdollisuus imettää on reilu 50 %. Oikeasta rinnasta poistettiin sen verran tavaraa, että siinä mahdollisuudet ovat heikommat. Voi olla, että rinnat tuottavat maitoa, mutta se ei vain kulkeudu millään tavalla pois. Siinä tapauksessa toimitaan niinkuin missä muussa tahansa tilanteessa: maidon tuotanto lakkaa, kun sitä maitoa ei mihinkään heru. Voi myös olla, että rinnat eivät ala edes maitoa tuottamaan. Sen näkee vasta sitten, kun tilanne iskee päälle. Mutta näin osasinkin arvailla, enkä ole ottanut asiasta ylimääräistä stressiä. Rintarauhaskudosta tosiaankin esiintyy suurimmaksi osaksi vähän solisluitten alapuolella. Can you believe it?! Itse luulin, että itse rinnoissa on sitä eniten, mutta oppia ikä kaikki... Ja koska solisluitten yläpuolelta ei juuri poistettu rintarauhaskudosta, niin ilmeisesti se vaikuttaa jotenkin positiivisesti mahdollisuuksiin imettää.

No, lisää tenttausta. Pyysin kirurgilta tiedot viime kesän leikkauksesta: Mitä patologi löysi, kun ylimääräinen aineseines poistettiin rinnoista? No, hyvin pitkälti pelkästään rintarauhaskudosta, mukana oli toki hieman rasvaa. Että tässä kaikille niille, jotka luulevat laihduttamisen pienentävän rintoja. Kas kummaa kun se rintarauhaskudos ei pienenekkään, muuta kuin kirurgin veitsen kautta. Huhhuh...

No mites... Kyselin kirurgilta, että tarvitseeko arpia suojata auringolta? "No jos meinaat nudistirannalle mennä nii heitä teipit tissien päälle, mutta pikkubiksuissa ei tarvitse sellaisesta murhetia". Kirurgi viljleli oikein mukavasti tuota huumoria kyllä sillä käynnillä... :D

Eli kyseessä oli viimeinen käynti kirurgilla, kuitenkin jos jotain ilmenee, niin numero sairaalaan kyllä löytyy. Kuten olin aikaisemmin maininnut siitä, että haluaisin viedä kirurgille kukkia ja suklaata... No, kumpaakaan en tosiaan vienyt. Sen sijaan vein lahjakortin parturiin hemmotteluhoitoon. Kirurgi meni aivan punaiseksi ja hiljaiseksi ja kovin hän kiitteli. Mielestäni hän oli sen ansainnut. Itse kiittelin hyvästä hoidosta ja siitä, että minun ongelmat ja vaivat otettiin tosissaan ja sain apua. Ja tietysti kiitin kauniista rinnoista. Näihin tunnelmiin, viimeinen kirurgin käynti.

Taisin luvata kuvaa rinnoista? Täältä pesee. Tässä siis tämän hetken tilanne ja odotettavissa on, että rintojen arvet vaalenevat vielä tuosta. 

Tyytyväinen  olen rintoihin, ei voi muuta sanoa. Muistaako joku minkälaiset rinnat oli alunperin...? Täällä nousee ainakin yksi käsi. Niitä rintoja ei ole ikävä. 

Mutta... Tämän blogin tarkoitus ja tehtävä oli tässä. Voi olla, että palailen kuukauden, puolen vuoden tai vuoden päästä asiaan. Kerron mikä on sen hetkinen tilanne. Kysymyksiä ja kommentteja otan vastaan ja vastailen niihin kykyjeni mukaan. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea blogiani ja toivottavasti olen edes yhtä voinut auttaa, sillä blogi hoitaisi sillä tarkoituksensa. 

 

<3:llä "Annoin pois itkuista puolet"

No sanotaanko vaikka näin... Ensimmäinen viikko oli se v-mäisin viikko. Tuona ensimmäisenä viikkona haava vasemmassa rinnassa oli kyllä yksi pikku pirulainen. Toisen viikon jälkeen alkoi jo helpottamaan.. Ja nyt, on vain satunnaisia kipuja. Reilu kolmen viikon jälkeen olin jo hevosen selässä ratsastamassa. Aloitin punttitreenin varovasti jo reilu 2 viikon jälkeen. Hups.

Teipin otin pois reilu kolmen viikon jälkeen ja kas kummaa, itkuhan se siinä. Inhottavalta tuntui kun teippi oli takertunut ihoon varsin voimakkaasti. Mutta leikkaushaava oli siisti, putsasin sitä suolaliuoksella ja pistin varmuuden vuoksi uuden teipin.

Mutta kuten sanottu, kipuja on ensimmäisten viikkojen jälkeen ollut vähän. Tissi oireilee säryllä jos harrastan kovin juoksu- ja hyppypainoitteista liikuntaa ja satunnaisesti pientä särkyä ja vihlontaa esiintyy, that's all. Viimeinen kirurgin käynti on tosiaan 4.5. ja varmaan silloin tulee jälleen kerran kuulumisia ja kuvaakin rinnoista.

Sen verran, näin kokemuksen syvällä rintaäänellä, kaikki jotka harkitsevat ja ovat menossa rintojen pienennysleikkaukseen, leikkaus on iso ja henkisesti ja fyysisesti raskas prosessi. Vieläkin vuoden jälkeen isosta leikkausesta mietin, että mitä tuli tehtyä. En kadu, mutta ilmeisesti henkinen prosessi on vieläkin käynnissä. Sitä joutuu kohtaamaan peilikuvansa joka päivä uudestaan ja muovaamaan omaa käsitystä peilikuvasta. En oikein tiedä muistellakko leikkausta hyvällä vai pahalla. Mutta näin iso elämänmuutos vaatii aikaa sopeutua. Antakaa siis itsellenne sitä aikaa.

Sanotaanko vaikka näin: viikon verran vasemman puolen haava oli oikea pikku pirulainen kainalossa, mutta viikon jälkeen alkoi helpottamaan. Tulehduskipulääkkeitä ja normi kipulääkkeitä söin viikon verran, nyt otan enää satunnaisesti kipulääke panadolia. Pystyn jo hyvin makaamaan selällään ja molemmilla kyljillä, vatsallaan nukkumista en ole kokeillut. Torstaina uskaltauduin salille tekemään liikkuvuusharjoitteita ja polkemaan kuntopyörää. Hikihän siinä tuli, myönnettäköön. Koulussa olen kuitenkin välttänyt kaikki liikunta- ja harjoittelutuntien rehkimiset ja olen ollut vain läsnä tunneilla. Ei kerrota opettajille, mitä tapahtuu koulun seinien ulkopuolella...

Sairasloma ja rehkimiskielto ovat ne mitkä tällä hetkellä nyppii. Onneksi pian pääsee jo kunnolla hikoilemaan. Kipuja on satunnaisesti, varsinkin venytellessä olkaniveltä ääri abduktioon tai fleksioon. Jos et ymmärtänyt, googlaa. Postissa pamahti kirje kontorlliaikaan, joka on 4.5. Olisikohan tämä sitten viimeinen sairaalareissu rintojen osalta? Hope so!

Mutta tissit kulkee mukana matkassa ja niin...Yli 2 kg:n nostokielto on se 2 viikkoa, mutta sen noudattaminen on kyllä pahemman kerran epäonnistunut. Mutta, koska nostaminen ei ole tuottanut kipua niin oletan asian olevan ihan OK. Eikä pieni hikoilukaan ole kipuja aiheuttanut. Jumppailla kun jaksaisi vielä 3 kertaa päivässä... Sekään ei ole oikein toteutunut ja pakko sanoa, että arpea hiukan kiristää...

Mutta, lisää päivitystä tulee, kunhan tulee päivitettävää! Niin, ja rinnasta huomaa, että ulkosyrjän turvotuksen laskeuduttua, rinnat ovat aikalailla samankokoiset, jei :)

Perjantaina illalla tulikin sitten otettua pois valkoinen paksu teippi ja sidos sen alla. Jos yhtään olet blogiani lukenut, arvata saattaakin mikä oli reaktio. No, itkuhan siinä tuli ja alkoi mukavasti seinät heilumaan (=pyörrytti). Teippien otto iholta, no ei se mukavalta tunnu, mutta ei se erityisemmin satukkaan. Pahemmastakin selvitty... Sidoksessa oli verta ja kudosnestettä, mikä on täysin normaalia, ainakin hoitajan mukaan. Siitä en kyllä panikoinut, lähinnä ällötti. No, kun pahimmasta yökötyksestä selvittiin, oli aika katsoa, että minkälainen siitä rinnasta tuli. Voi kauhistus... repesin nauruun, lie miksi. Ulkosyrjä oli mukavasti turvonnut ja nänni sojotti ulospäin. Jostain kumman syystä tuli mieleen Paavo Väyrynen kieroine silmineen. Anteeksi Paavo, jos luet tätä. En tiedä onko kohteliaisuus tulla verratuksi leikeltyyn rintaan. No mutta. Varmaan jännityskin laukesi ja siinä kikattelin poikaystävän pyöritellessä silmiä. Ruskeassa teipissä oli myös verta, mutta niiden poisotto on vasta reilu 2 viikon päästä.

Nyt on sunnuntai. Ja olen kurkkua myöten täynnä sairaslomaa. Sen opin viime kesältä, ettei saikkuilu ole minua varten. Se on oikeasti suht raskasta ottaa päivästä toiseen vain rauhassa. Keho ja mieli huutaa liikkeelle. Kävelyllä olen muutaman kerran käynyt. Ja olen ollut laiska jumppaamaan, vaikka olen sitä hiukan tehnyt. Jos vaikka parantuminen hiukan nopeentuisi. Onneksi on kuitenkin koulutehtäviä, mihin purkaa erengiaansa. Omalla tavalla. En olisi kyllä kuvitellut vielä kiittäväni niistä monista koulutehtävistä, mitkä ovat to-do- listalla tällä hetkellä. 

Kipuja on. Mutta sitä varten tässä ollaankin sairaslomalla. Asiaa helpottaaa esim. se, että pystyn oikealla kyljellä makaamaan ja en ole niin tarkka siitä, nostanko nyt maksimissaan 2 kg:n painavaa kuormaa. On sentäs oikea käsi, joka toimii normaalisti. Sänkyyn meneminen ja sieltä poisnouseminen on jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa.

Tällaista sunnuntaihin, hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoille!