Pohdiskelin tässä, että mikä olisi tyylikkäin tapa aloittaa blogin kirjoitus. Mitähän mielekästä keksisi, mikä olisi oiva startti. Mitään ei tullut mieleen. Siispä... Miksei siirtyä suoraan asiaan?  

Katsoessani elämää taaksepäin, alan miettiä miten päädyin tähän ratkaisuun, rintojen pienennys leikkaukseen (miten se edes kirjoitetaan?). Jo 5. luokalla olisi minun pitänyt alkaa käyttämään tukevia liivejä. Sen kyllä todistaa sen aikainen luokkakuva. Rintani kasvoivat huimaa vauhtia jo silloin. Eipä tule varmaan kenellekkään yllätyksenä, että pojat huomasivat tämän oitis. Jo silloin (mitä.. 10-vuotiaana?!) aloin saada kerrakseen huomiota rintojeni takia.

No... Rinnathan eivät suinkaan lopettaneet kasvuaan... Jo yläkoulussa B, C, D alkoivat käydä tutuiksi. 16-vuotiaana aloin huomata jo, että omaan keskivertoa suuremmat rinnat. Painoa tuli toki 16-19 -vuotiaana lisää jonkin verran (olen aina ollut ns. "normaalipainonen"). No, silloin tuli vähän enemmänkin. Anyhow, jos en aikasemmin ollut saanut huomiota rintojeni takia, tuon ikäisenä todellakin sain. 17-vuotiaana aloin huomata sen vaikeuttavan liikuntaa ja tekevän siitä epämiellyttävää. Ja kyllä, rintani paisuivat E-kupeiksi. Ei paljo naurata. Silloin mietin ensimmäistä kertaa rintojen pienennys leikkausta. Oma äitini ystävällisesti tuttavallisesti huomautti n. 18-vuotiaana minulle, että "kivat painaumat olkapäissä liivien takia.". Joo ja en unohda sitä, sen ikäisenä mieli on tosin myös hyvin herkkä kaikelle palautteelle mitä ulkopuolelta saa.

Pituutta tässä daamissa on 165 cm ja painoa enimmillään 18-19 -vuotiaana 73.9 kg. Näin 20-vuotiaana se on tasoittunut 67-70 kg:n tienoille. Kesällä treenasin. Ja treenasin. Ja treenasin. Ja katsoin vähän mitä suuhuni pistin. Kyllä, 67 kg ja lihasta oli, vaikka itse sanonkin, ihan mukavasti. Rinnat silti junnaavat E-kupissa. Mukavaa salitreeniä, "Jee". E-pillerit ja ehkäisyrengas eivät ole positiivisesti suinkaan vaikuttaneet rintojen kokoon. Tällä hetkellä vasen rinta E-kuppi, oikea F ja ympärys 75 cm. 

Sen jälkeen kun rintani paisuivat D-koosta ylöspäin, olen hävennyt rintojani. Ei sitä käy kiistämään, etteikö painovoima tekisi tehtäväänsä varsin mallikkaasti. Ei varmaan tarvitse edes kertoa, kuinka paljon miesten silmissä häpesin rintojani. Vaikka isot rintani ovat, eivät ne silti mikään naisellisuuden perikuva ole... Vaikk kuinka poikaystäväni sanoisi, että "pidän rinnoistasi", "olet kaunis ja ihana juuri tuollaisena", "nuohan ovat juuri upeat"... Jne. Etc...  Okei, hän yrittää kertoa minulle, että pitää minusta juuri tällaisena. Mutta kun minä en pidä. Piste. Plus kaikki fyysiset haitat...

Tällainen on siis taustani, näin tiivistettynä (heh..). Mutta oi kyllä, olen tehnyt asialle jotain. Kävin työterveydessä allergisten oireitteni takia joulukuun puolivälissä 2014. Aikaa varatessani en kertonut tästä aiheesta mitään. No, kun marssin työterveyteen ja puhuimme lääkärin (erittäin mukava, asiallinen ja ymmärtäväinen nainen) kanssa allergia oireistani, mainitsin varoivasti asiasta. Tässä kohtaa pelkäsin saavani selkään, ja pahasti. No niin, nyt se nauraa mut pihalle ja vähättelee koko elämääni ja sitä, miten isot rinnat vaikeuttavat ja hankaloittavat elämää... Hän ymmärsi.

Kerroin tämän saman stoorin lääkärille kädet yltäpäältä hiessä.  Minulta kysyttiin vain, että mites se imetys.. No, tässä kohtaa saan mielestäni olla hieman itsekäs. Jos joskus pyörähdän raskaaksi, niin lapselleni varmasti löytyy keino saada ravintoa. Sitten lääkäri kyseli laihduttamisesta: se pitäisi tehdä nyt, jos on tehdäkseen. Ensin ajattelin, että olenko oikeasti näin pullukka.. Myöhemmin lääkäri totesi, että "Sähän näytät ihan normaalilta. Painoindeksikin on normaali. Laitan lähetteen kirurgille ja postilaatikosta pitäisi tulla kirje tammikuussa, että milloin on kirurgille aika. Mielestäni sinulla ei pitäisi olla mitään syytä, mikset leikkaukseen pääsisi."

Helpotuksen huokaus. Tarina jatkuu siis, kunhan saan postista kirjeen kirurgilta.