... And I feel fiiine. No, tuosta voidaan olla montaa eri mieltä. Yöt on tullu nukuttua suhteellisen rauhassa ja kivuttomasti täällä kotona, mikä on helpotus. Edes hiukan hengähdystaukoa, ettei tissejä tarvitse ajatella. Päikkäreitäkin on tullut nukuttua, kroppa suorastaan vaatii niitä. Leikkaus ja kipulääkkeet pistää kropan aika koville.

Särkee, sattuu, pistää, ottaa kipeetä... Mitä vielä? Onko olemassa joku (kummajainen), joka on selvinnyt ilman kipuja? Pelkään, että on tullut rehkittyä liikaa. Hiippailen kämpässä, kuin mikäkin.... hiippailija. Yritän lääkärin ja fyssarin sallimissa rajoissa tehdä paljon itse. Eilen olin jopa kävelyllä vanhempieni kanssa. Eilen kävin myös suihkussa äitini avustuksella (Isä pakeni suosista paikalta, ei kestänyt olla edes samassa huushollissa). Leikkaushaavat olivat tihuttaneet verta teippeihin, josta tietenkin säikähdin aivan ylimaallisesti. Äiti kuitenkin meinasi, että se on ihan normaalia. Sidetaitoksiin oli muutama tippa verta tullut. Dreenien laastareita en uskaltanut pois ottaa, koska olivat tihuttaneet nekin verta. Vaikka hoitaja sanoikin, että ne voisivat melkein heti ottaa pois...

Koska mielestäni valitusta ei ole tullut tarpeeksi, mainittakoon se vielä, että olo on turvonnut. Aivan kuin sisälläni olisi ilmapallotehdas. Kyljet ja vatsa ovat nesteen ja pöhön peitossa. Vatsaa turvottaa alempaakin, syy lienee lääkkeissä. Tiivistettynä olo on, kuin olisi jyrän alle jäänyt. Eipä siihen lisättävää.

Tänään olisi tarkoitus käydä vähän kaupungilla etsimässä uusia liivejä. Tai siis yhdet, vähintäänkin yhtä seksikkäät kuin sairaalasta saadut liivit. Ennen sitä olisi uusi suihkureissu tiedossa. Samalla näkee myös, ovatko haavat päästäneet enemmänkin verta läpi. Hope not.

Kyllä kuulkaas sydäntä lämmittää, kun voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on jumpattu, on kävelty, on pumpattu käsiä ja jalkoja verenkierron tehostamiseksi. Vaikka välillä tuntuu, että onko tuo nyt kovin viisasta. Pitää vain luottaa fyssariin ja lääkäriin. Teen kuten käsketään, vaikka aina ei tekisi mieli.