... Vaan tehkää niinkuin minä sanon. Tällä viittaan siihen, että leikkauksesta tuli keskiviikkona täyteen 2 viikkoa. Kahden ensimmäisen viikon aikana on sallittua nostaa vain 1-2 kg painavia tavaroita ym. No, koska tuo aikaraja täyttyi, tämä nainen päätti pistää menemään. Koko päivän nostin kaikennäköistä painosta riippumatta. Vaihdoin lakanat ja imuroin patjat ja leivoin vaatteet jauhoissa koko päivän keittiössä. Lopputuloksena karmea tissisärky ja turvotus. Tämä oli taas sitä luokkaa, että tissit räjähtää. Poikaystävääni lainaten : "Se, että saat ei tarkoita sitä, että voit". Voin sanoa, että opin kerrasta.

Sairaanhoitaja-täti-ystäväni tuli ystävällisenä auttamaan torstaina teippien vaihdossa. Kävin apteekista hakemassa keittosuolaa haavojen puhdistamista varten (maksoi 8-9 e 20 yksittäispakattua steriiliä pulloa). Teipit vaihdettiin, haavat putsattiin, pieni ilmakylpy ja uudet teipit. Minä tietysti peloissani ja kauhuissani, kuin aina. Miksi luopua tavasta.... Lopputuloksena oli se, että vasemman tissin yläristeyskohta ja oikean tissin alaristeyskohta on vielä auki ja erittää. Muuten haavat ovat täydellisesti umpeutuneet, siistit ja hyvin lähteneet parantumaan. Jos olisin yksin teippejä lähtenyt vaihtamaan ja risteyskohdat nähdessäni, olisin varmaan säikähtänyt ja pelästynyt hengiltä. Tämä erittäminen on täysin normaalia ja se liittyy normaaliin haavan paranemiseen. Jos kyseinen kohta olisi tulehtunut, haavaa kuumottaisi ja punottaisi, sitä jomottaisi todella kovaa, erite olisi toisen väristä ja kuume mitä luultavammin nousisi. Ei siis hätää. Uusien teippien laittamisen jälkeen tissejä särkee enemmän, kun olen ilman liivejä. Ilmeisesti teippien tuki on nyt vähäisempi, kuin aiemmin. Ai niin, en tiedä olenko muistanut asiasta mainita ja kuinka moni on sitä ihmetellyt: Minulla on siis joka paikassa itsestäänsulavat tikit, joten tikkien poistamiselta ollaan vältytty. *Huokaus*

Ja nyt... aika valittaa huolella. Tämä selällään nukkuminen alkaa käydä hermoille. Vaikka selällään nukkuminen on sinänsä helppoa, helppo nukahtaa ja nukkua, mutta kun sitä tässä on tehnyt yli 2 viikkoa, paikat alkaa pettämään. Muutenkin, kun iso osa päivästä menee, istuessa, maatessa selällään, korkeitaan kävellessä ja vähän kuntopyöräilessä... Se on vähän aiempaan verrattuna. Olen tottunut pyöräilemään joka paikkaan, kävelemään, juoksemaan (aiemmin tissit hölskyen, tulevaisuudessa ei!), tallilla puuhastelemaan, salilla nostelemaan puntteja ja muutenkin treenaamaan kuin apina. Tämä selällään makaaminen aiheuttaa näin 2 viikon jälkeen minulle iskias-vaivoja. Viime yönä heräsin siihen, kun vasen jalka alkoi puutua alaselästä lähtien. Tämä selällään makaaminen pistää selän ja pakarat melko koville. Pari tuntia meni viime yönä siihen, että jaloittelin, venyttelin ja yritin etsiä itselleni parempaa asentoa nukkua, kuin selällään ruumis-asennossa, koska eihän minulla ole öisin parempaa tekemistä, kuin esim. nukkuminen... Mielessäni jo huusin: "Onko tämä kaikki v*ttu tämän arvoista!?" On.

Näen itseni edelleen isorintaisena. Koen itseni edelleen isorintaiseksi, en usko peilikuvaan. Kuvittelen itseni eripari-tissiseksi, isorintaiseksi ja koen tarvetta peitellä yläkroppaani, ettei rinnat tulisi liikaa esille ja tyrkylle. Pahin pelkoni on, että rinnat kasvavat entisiin mittoihinsa. En tiedä mistä pelko kumpuaa, mutta rinnathan ovat suuremmat, mitä sairaalasta lähtiessä. Tämä johtuu siitä, että heti leikkauksen jälkeen ei turvotusta ehtinyt vielä tulla. Nyt kyljissä ja ulkosyrjissä on nestettä ja pääkoppa uskoo, että ne ovat ihan konkreettisesti kasvaneet. Kyllä sitä ne ovat, mutta neste lähtee ajan kuluessa sieltä pois ja rinnat muotoutuvat vielä 6-12 kk. Miten saat kaiken tämän iskostettua pääkoppaasi? Oi kyllä se vie aikaa. Yllätyin jopa, kuinka paljon henkistä prosessia tämä leikkaus vaatii, että pääsee eroon vanhoista uskomuksista, tottumuksista ja tavoista. Nykyään voin kävellä jopa hyvässä ja kauniissa ryhdissä, mutta niin helposti sitä muurautuu sykkyrään, ettei vain vahingossakaan rinnat tulisi liikaa esille ja eriparisuus näkyisi pullottavana tissinä.

Tuntuu, kuin kropan parantuessa fyysesti, alkaa tämä henkinen prosessointi. Tiesin tämän tulevan, mutta en uskonut olevan sen näin... Rankkaa. Kuitenkin pidän tätä, leikkaukseen lähtemistä, yhdestä elämäni parhaimmasta päätöksestä.