Juoksen. Juoksen lisää. Juoksen kovempaa, pitempään. Tämä likka juoksee! Salilla voin vain kuvitella, mitä ihmisten päässä liikkuu. "Se juoksee koko ajan", "Taas se tuli salille juoksemaan", "Tekeekö se muuta, kuin juoksee?"... Tekisi mieli huutaa ihmisille onnesta, että kuinka ihana on juosta ilman pomppivia ja kipeitä tissejä! Tätä autuutta!

Roikkuminen ennen viime viikkoa on ollut kivuliasta, sillä arpiin on kohdistunut liikaa venytystä. Korjaan "oli". Eipä satu enään. Mikä tarkoittaa siis sitä, että leuanvetoa voin alkaa taas harrastamaan. Kaikenkaikkiaan liikun salilla, kuin pieni villi apina, jota ei voi pysäyttää. 

Vaikka liikkuminen on sujunut mutkattomasti, on särkyjä yhä. Viime viikonloppuna rinnat muuttuivat aivan tummanpunaisiksi ulkosyrjistä, molemmat rinnat siis. Viime viikon aikana särkyjä ulkosyrjässä on ollut tavallista enemmän, varsinkin aamuisin. Niin paljon särkee, ette kyljellä voisi kuvitellakkaan maata. Varsinkin ylösnouseminen tuottaa toisinaan hillitöntä särkyä. Vasemman rinnan punoitus ei ole siis mihinkään lähtenyt. Se ei kuumota, eikä mitään ompeleen pätkää ole tursuamassa ulos. Huoh. Kovasti olen arpia rasvaillut 1-2 krt päivässä, enkä minkäänmoisia teippejä enää pidä. Liivejä pidän yhä nukkuessa.

Eilen tosiaan oli käynti leikanneella kirurgilla. Hän tunnusteli rinnat ja kyseli kuulumisia. Ja kysyi, että olenko tyytyväinen kuppikokoon. Kerroin rehellisesti, että heti leikkauksen jälkeen olo oli, kuin rinnat olisivat kokonaan viety. Mutta nyt olen tyytyväinen! Koko tällä hetkellä 70D ja voi olla, että tasaantuu c-kuppiin. Aika sen näyttää.  Punoituksesta kirurgi sanoi sen verran, että laskimoverenkierto on hyvin todennäköisesti heikkoa vielä ulkosyrjissä. Rinta oli tiiviimpää sieltä ja punoitus on merkki veren pakkautumisesta. Kirurgi selitti kaiken hyvin selkokielisesti, mutta lyhytmuistisuuden takia, kaikki ei ihan jäänyt mieleen. Ja vaikka vasen rinta on turvonneempi, oikea kipuilee hiukkasen enemmän, mikä johtuu niin valtavasta kudospoistosta. Sain kontrolliajan vielä joulukuulle ja kutsu tulisi myöhemmin. Jos turvotus ja kokoero ei siihen mennessä ole helpottanut, tehdään pieni rasvaimu kainalon lähettyville. Koirankorvat ulkosyrjissä olisivat jo tulleet esille, jos ne olisivat tullakseen. Niitä ei onnekseni ole. Näin isossa leikkauksessa lopullisen tuloksen näkee vasta noin vuoden kuluttua. 10 viikkoa vuoteen verrattuna on siis vain aivastus, joten on vielä pitkä paranenisprosessi edessä. Onneksi voin jo pitkälti elää normaalia elämää näiden rintojen kanssa. Kumpa vain olisin tajunnut viedö kirurgille ruusuja ja suklaata. Olo on sellainen, että minua on ymmärretty, kuunnteltu ja hyvin hoidettu.