Viikko sitten pamahti kutsu jälleen kerran kirurgin erikoispoliklinikalle. Aika olisi vasta 25.11. ja silloin olisi tarkoitus katsastaa, tarvivatko rintani mun jatkotoimenpiteitä, esim. mahdollista rasvaimua. Tällä kertaa harkitsen tosissani vieväni leikanneelle kirurgille kukkia ja suklaata.

Aika on tosiaan mennyt kuin siivillä, edelleen pätee se, että mitä kauemmin leikkauksesta on kulunut, sitä vähemmän on päivitettävää. Mutta mikä on siis tämän hetkinen tilanteeni? Aika hyvä sanoisin! Salilla kiidän edelleen kuin mikäkin aropupu, eivätkä rintani ole tiellä. Koko on edelleen se 70D ja eilen tulin taas liiviostoksilta. Ja arvata saattaakin, että tämä nainen oli yhtä hymyä (ja samoin mies!). Vasen rinta on edelleen hiukan isompi. Asia ei ole kuitenkaan erityisemmin häirinnyt, se pitää vaan liivejä ostaessa ottaa huomioon. Eli, että kuppi on sen mallinen, että antaa vähän koko eroa anteeksi. 

Hermosärkyä on hyvin harvoin esiintynyt, mutta silloin kun sitä on, se vie kyllä jalat alta. Tämäkään ei senkoommin häiritse, hengittää muutaman kerran syvään ja kestää sen pari minuuttia kestävän pistelyn, that's it. Se on normaalia paranemisprosessia. Toisinaan rintoja punottaa aivan hirveästi, mutta ei se enää tahdo säikäyttää minua. Niinkuin kirurgi elokuussa sanoi, laskimoverenkierto on heikentynyt ja siihen auttaa, että pistää makuulle. Tämä punoitus ajoittuu varsinkin rankan urheilun jälkeen, mikä pistää tietenkin laskimoverenkierron entistä kovemmille.

Kipuja on satunnaisesti. Tällä hetkellä kyljet kipuilee ja ulkosyrjän arpi on aivan kosketusarka. Kuukautisten aikaan nännit ovat hyvin herkät, jopa suihkussa suihkuava vesi saattaa olla liian pistävää. Mutta mikään kipuilu tai turvotus ei ole jokapäiväistä, joten asian kanssa on oppinut hyvin elämään. Jos on kyljet kipeät, niin sitten ei vain yksinkertaisesti olla kylkimakuulla. Piste. Ukko on pelästynyt öisin herättyään ja nähdessään minun makaavani vatsalla. Pelästyy siis sitä, että eikö minuun satu!? Noei! Kyllähän minä siihen heräisin! Päiväsaikaan olen myös vatsallani pötkötellyt, mutta aika varovainen olen vielä sen suhteen.

Edelleen jaksan olla kiitollinen siitä, että menin leikkaukseen. Hyödyt mitä siitä on saanut, näkyvät joka päivä arjessa. Vanhat liivit ovat lentäneet roskiin ja isot tissit ovat enää vain muisto!

Psst! Ensi kerralla kun blogiini kirjoittelen, lupaan ottaa kuvaa rinnoistani!