Että sellaista. Eilen olin tosiaan muutaman tunnin yksin kotona (poikaystävä töissä) ja tarkoituksena oli lähteä iltapäivällä poikaystävän kanssa appivanhemmille. Sen ajan mitä olin yksin, ei ollut puhettakaan, että olisin voinut mennä sängylle makaamaan. Kyllä vain. Sänkyyn meneminen ja sieltä ylösnousu sattui niin paljon, että istuin lähestulkoon koneen äärellä koko aamupäivän. Kipu vasemmassa kyljessä on niin pistävä, että tirauttelin kyyneliä vähän väliä... Onneksi sain olla aamupäivällä yksin, sillä olin oikeasti kivuissani. Silloin ei todellakaan tee mieli olla sosiaalinen. Sain jumppaohjeet fysioterapeutilta ja tarkoitus oli tosiaan jumppailla... Aikomukseksi jäi. 

Iltapäivällä tosiaan oli tarkoitus lähteä appivanhemmille, mutta pelkästään takkia pukiessa purskahdin kivusta itkuun. Oli ihan hyvä ratkaisu levätä vielä yksi päivä kotona. Kävimme sitten kyllä kaupassa ja ikeassa, mikä tuntui kuin olisi kovan punttitreenin tehnyt ja vetänyt yliannostuksen melatoniinia. Mutta ihan hyvää teki päästä neljän seinän sisältä pois. 

Illalla pystyin jo hieman jumppaamaan, mikä teki hyvää selällekkin. Jatkuva selällään makaaminen hajottaa selän ja istuminen puuduttaa pakarat, eli sama kaava mitä kesälläkin... Illalla kävin myös suihkussa pesemässä tukkani poikaystävän avulla. Sai  jopa ihanaa päähierontaa... Mistä tällaisia aarteita löytää? :) Yö meni huomattavasti kivuttovammin, mutta aamulla sängystä noustessa painovoima teki tehtävänsä (= tissiin sattui). Eli tiivistettynä torstai oli raskas ja kivulias päivä. Se pistää hermot lievästi sanottuna kireälle, mikä saattoi näkyä blogitekstin sisällössä. Mutta perjantai on alkanut huomattavasti paremmin, kuin torstai. Kipulääkecocktailit on edelleen ruokalistalla 4 krt päivässä, niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Ja näin pitkäperjantain kunniaksi lähdimme appivanhempien luo paremmalla fiiliksellä, kuin eilen.  Lähinnä jännittää, jos iso berhandilainen työntää ison kuolaisen turpansa vasempaan kainaloon. Auts.