tiistai, 21. kesäkuu 2016

Viimeistä viedään

Hetkonen... Siitä onkin aikaa. 4.5. oli tosiaan viimeinen kirurgin käynti. Miettikää, viimeinen. Tuttuun turvalliseen tapaan astelin kirurgin huoneeseen ja kirurgikin sanoi, ettei tänne paita päällä olla tultu juttelemaan. Kyseli kuulumiset ja kerroin rehellisesti, mutta eipä tässä mitään ihmeellistä ole ollutkaan. Vasen rinta oli muutaman viikon leikkauksesta kipeä, mutta muuten olen kivuitta ja ongelmitta selvinnyt. Ratsastamaankin tohdin jo 3 viikkoa uusintaleikkauksen jälkeen... Ei siitä sen enempää. 

Kirurgi tosiaan tunnusteli rinnat ja vasemman rinnan leikkauskohta oli ja on edelleen tiivis. Eli paranemisprosessi siellä on meneillään ja rinta muotoutuu ja pehmenee ajan kanssa. Nice. Mitään sen suurempia arkuuksia ei ollut. Siisitä jälkeä kirurgi taas teki, ei voi muuta sanoa.

Kun sain säädyllisesti paidan taas päälle niin tenttasin hiukan kirurgia... Miten on, mikä on mahdollisuus imettää näin leikkauksen jälkeen? (Huomautan, en siis ole raskaana, mutta tulevaa ajatellen!) No, mahdollisuus imettää on reilu 50 %. Oikeasta rinnasta poistettiin sen verran tavaraa, että siinä mahdollisuudet ovat heikommat. Voi olla, että rinnat tuottavat maitoa, mutta se ei vain kulkeudu millään tavalla pois. Siinä tapauksessa toimitaan niinkuin missä muussa tahansa tilanteessa: maidon tuotanto lakkaa, kun sitä maitoa ei mihinkään heru. Voi myös olla, että rinnat eivät ala edes maitoa tuottamaan. Sen näkee vasta sitten, kun tilanne iskee päälle. Mutta näin osasinkin arvailla, enkä ole ottanut asiasta ylimääräistä stressiä. Rintarauhaskudosta tosiaankin esiintyy suurimmaksi osaksi vähän solisluitten alapuolella. Can you believe it?! Itse luulin, että itse rinnoissa on sitä eniten, mutta oppia ikä kaikki... Ja koska solisluitten yläpuolelta ei juuri poistettu rintarauhaskudosta, niin ilmeisesti se vaikuttaa jotenkin positiivisesti mahdollisuuksiin imettää.

No, lisää tenttausta. Pyysin kirurgilta tiedot viime kesän leikkauksesta: Mitä patologi löysi, kun ylimääräinen aineseines poistettiin rinnoista? No, hyvin pitkälti pelkästään rintarauhaskudosta, mukana oli toki hieman rasvaa. Että tässä kaikille niille, jotka luulevat laihduttamisen pienentävän rintoja. Kas kummaa kun se rintarauhaskudos ei pienenekkään, muuta kuin kirurgin veitsen kautta. Huhhuh...

No mites... Kyselin kirurgilta, että tarvitseeko arpia suojata auringolta? "No jos meinaat nudistirannalle mennä nii heitä teipit tissien päälle, mutta pikkubiksuissa ei tarvitse sellaisesta murhetia". Kirurgi viljleli oikein mukavasti tuota huumoria kyllä sillä käynnillä... :D

Eli kyseessä oli viimeinen käynti kirurgilla, kuitenkin jos jotain ilmenee, niin numero sairaalaan kyllä löytyy. Kuten olin aikaisemmin maininnut siitä, että haluaisin viedä kirurgille kukkia ja suklaata... No, kumpaakaan en tosiaan vienyt. Sen sijaan vein lahjakortin parturiin hemmotteluhoitoon. Kirurgi meni aivan punaiseksi ja hiljaiseksi ja kovin hän kiitteli. Mielestäni hän oli sen ansainnut. Itse kiittelin hyvästä hoidosta ja siitä, että minun ongelmat ja vaivat otettiin tosissaan ja sain apua. Ja tietysti kiitin kauniista rinnoista. Näihin tunnelmiin, viimeinen kirurgin käynti.

Taisin luvata kuvaa rinnoista? Täältä pesee. Tässä siis tämän hetken tilanne ja odotettavissa on, että rintojen arvet vaalenevat vielä tuosta. 

5.jpg

1.jpg2.jpg3.jpg4.jpg

Tyytyväinen  olen rintoihin, ei voi muuta sanoa. Muistaako joku minkälaiset rinnat oli alunperin...? Täällä nousee ainakin yksi käsi. Niitä rintoja ei ole ikävä. 

Mutta... Tämän blogin tarkoitus ja tehtävä oli tässä. Voi olla, että palailen kuukauden, puolen vuoden tai vuoden päästä asiaan. Kerron mikä on sen hetkinen tilanne. Kysymyksiä ja kommentteja otan vastaan ja vastailen niihin kykyjeni mukaan. Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea blogiani ja toivottavasti olen edes yhtä voinut auttaa, sillä blogi hoitaisi sillä tarkoituksensa. 

 

<3:llä "Annoin pois itkuista puolet"

keskiviikko, 27. huhtikuu 2016

5 viikkoa leikkauksesta

No sanotaanko vaikka näin... Ensimmäinen viikko oli se v-mäisin viikko. Tuona ensimmäisenä viikkona haava vasemmassa rinnassa oli kyllä yksi pikku pirulainen. Toisen viikon jälkeen alkoi jo helpottamaan.. Ja nyt, on vain satunnaisia kipuja. Reilu kolmen viikon jälkeen olin jo hevosen selässä ratsastamassa. Aloitin punttitreenin varovasti jo reilu 2 viikon jälkeen. Hups.

Teipin otin pois reilu kolmen viikon jälkeen ja kas kummaa, itkuhan se siinä. Inhottavalta tuntui kun teippi oli takertunut ihoon varsin voimakkaasti. Mutta leikkaushaava oli siisti, putsasin sitä suolaliuoksella ja pistin varmuuden vuoksi uuden teipin.

Mutta kuten sanottu, kipuja on ensimmäisten viikkojen jälkeen ollut vähän. Tissi oireilee säryllä jos harrastan kovin juoksu- ja hyppypainoitteista liikuntaa ja satunnaisesti pientä särkyä ja vihlontaa esiintyy, that's all. Viimeinen kirurgin käynti on tosiaan 4.5. ja varmaan silloin tulee jälleen kerran kuulumisia ja kuvaakin rinnoista.

Sen verran, näin kokemuksen syvällä rintaäänellä, kaikki jotka harkitsevat ja ovat menossa rintojen pienennysleikkaukseen, leikkaus on iso ja henkisesti ja fyysisesti raskas prosessi. Vieläkin vuoden jälkeen isosta leikkausesta mietin, että mitä tuli tehtyä. En kadu, mutta ilmeisesti henkinen prosessi on vieläkin käynnissä. Sitä joutuu kohtaamaan peilikuvansa joka päivä uudestaan ja muovaamaan omaa käsitystä peilikuvasta. En oikein tiedä muistellakko leikkausta hyvällä vai pahalla. Mutta näin iso elämänmuutos vaatii aikaa sopeutua. Antakaa siis itsellenne sitä aikaa.

lauantai, 2. huhtikuu 2016

1 vk ja 4 päivää uusintaleikkauksesta

Sanotaanko vaikka näin: viikon verran vasemman puolen haava oli oikea pikku pirulainen kainalossa, mutta viikon jälkeen alkoi helpottamaan. Tulehduskipulääkkeitä ja normi kipulääkkeitä söin viikon verran, nyt otan enää satunnaisesti kipulääke panadolia. Pystyn jo hyvin makaamaan selällään ja molemmilla kyljillä, vatsallaan nukkumista en ole kokeillut. Torstaina uskaltauduin salille tekemään liikkuvuusharjoitteita ja polkemaan kuntopyörää. Hikihän siinä tuli, myönnettäköön. Koulussa olen kuitenkin välttänyt kaikki liikunta- ja harjoittelutuntien rehkimiset ja olen ollut vain läsnä tunneilla. Ei kerrota opettajille, mitä tapahtuu koulun seinien ulkopuolella...

Sairasloma ja rehkimiskielto ovat ne mitkä tällä hetkellä nyppii. Onneksi pian pääsee jo kunnolla hikoilemaan. Kipuja on satunnaisesti, varsinkin venytellessä olkaniveltä ääri abduktioon tai fleksioon. Jos et ymmärtänyt, googlaa. Postissa pamahti kirje kontorlliaikaan, joka on 4.5. Olisikohan tämä sitten viimeinen sairaalareissu rintojen osalta? Hope so!

Mutta tissit kulkee mukana matkassa ja niin...Yli 2 kg:n nostokielto on se 2 viikkoa, mutta sen noudattaminen on kyllä pahemman kerran epäonnistunut. Mutta, koska nostaminen ei ole tuottanut kipua niin oletan asian olevan ihan OK. Eikä pieni hikoilukaan ole kipuja aiheuttanut. Jumppailla kun jaksaisi vielä 3 kertaa päivässä... Sekään ei ole oikein toteutunut ja pakko sanoa, että arpea hiukan kiristää...

Mutta, lisää päivitystä tulee, kunhan tulee päivitettävää! Niin, ja rinnasta huomaa, että ulkosyrjän turvotuksen laskeuduttua, rinnat ovat aikalailla samankokoiset, jei :)

sunnuntai, 27. maaliskuu 2016

Kuulumisia, kuulumisia...

Perjantaina illalla tulikin sitten otettua pois valkoinen paksu teippi ja sidos sen alla. Jos yhtään olet blogiani lukenut, arvata saattaakin mikä oli reaktio. No, itkuhan siinä tuli ja alkoi mukavasti seinät heilumaan (=pyörrytti). Teippien otto iholta, no ei se mukavalta tunnu, mutta ei se erityisemmin satukkaan. Pahemmastakin selvitty... Sidoksessa oli verta ja kudosnestettä, mikä on täysin normaalia, ainakin hoitajan mukaan. Siitä en kyllä panikoinut, lähinnä ällötti. No, kun pahimmasta yökötyksestä selvittiin, oli aika katsoa, että minkälainen siitä rinnasta tuli. Voi kauhistus... repesin nauruun, lie miksi. Ulkosyrjä oli mukavasti turvonnut ja nänni sojotti ulospäin. Jostain kumman syystä tuli mieleen Paavo Väyrynen kieroine silmineen. Anteeksi Paavo, jos luet tätä. En tiedä onko kohteliaisuus tulla verratuksi leikeltyyn rintaan. No mutta. Varmaan jännityskin laukesi ja siinä kikattelin poikaystävän pyöritellessä silmiä. Ruskeassa teipissä oli myös verta, mutta niiden poisotto on vasta reilu 2 viikon päästä.

Nyt on sunnuntai. Ja olen kurkkua myöten täynnä sairaslomaa. Sen opin viime kesältä, ettei saikkuilu ole minua varten. Se on oikeasti suht raskasta ottaa päivästä toiseen vain rauhassa. Keho ja mieli huutaa liikkeelle. Kävelyllä olen muutaman kerran käynyt. Ja olen ollut laiska jumppaamaan, vaikka olen sitä hiukan tehnyt. Jos vaikka parantuminen hiukan nopeentuisi. Onneksi on kuitenkin koulutehtäviä, mihin purkaa erengiaansa. Omalla tavalla. En olisi kyllä kuvitellut vielä kiittäväni niistä monista koulutehtävistä, mitkä ovat to-do- listalla tällä hetkellä. 

Kipuja on. Mutta sitä varten tässä ollaankin sairaslomalla. Asiaa helpottaaa esim. se, että pystyn oikealla kyljellä makaamaan ja en ole niin tarkka siitä, nostanko nyt maksimissaan 2 kg:n painavaa kuormaa. On sentäs oikea käsi, joka toimii normaalisti. Sänkyyn meneminen ja sieltä poisnouseminen on jo paljon helpompaa ja kivuttomampaa.

Tällaista sunnuntaihin, hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoille!

perjantai, 25. maaliskuu 2016

2 päivää leikkauksesta

Että sellaista. Eilen olin tosiaan muutaman tunnin yksin kotona (poikaystävä töissä) ja tarkoituksena oli lähteä iltapäivällä poikaystävän kanssa appivanhemmille. Sen ajan mitä olin yksin, ei ollut puhettakaan, että olisin voinut mennä sängylle makaamaan. Kyllä vain. Sänkyyn meneminen ja sieltä ylösnousu sattui niin paljon, että istuin lähestulkoon koneen äärellä koko aamupäivän. Kipu vasemmassa kyljessä on niin pistävä, että tirauttelin kyyneliä vähän väliä... Onneksi sain olla aamupäivällä yksin, sillä olin oikeasti kivuissani. Silloin ei todellakaan tee mieli olla sosiaalinen. Sain jumppaohjeet fysioterapeutilta ja tarkoitus oli tosiaan jumppailla... Aikomukseksi jäi. 

Iltapäivällä tosiaan oli tarkoitus lähteä appivanhemmille, mutta pelkästään takkia pukiessa purskahdin kivusta itkuun. Oli ihan hyvä ratkaisu levätä vielä yksi päivä kotona. Kävimme sitten kyllä kaupassa ja ikeassa, mikä tuntui kuin olisi kovan punttitreenin tehnyt ja vetänyt yliannostuksen melatoniinia. Mutta ihan hyvää teki päästä neljän seinän sisältä pois. 

Illalla pystyin jo hieman jumppaamaan, mikä teki hyvää selällekkin. Jatkuva selällään makaaminen hajottaa selän ja istuminen puuduttaa pakarat, eli sama kaava mitä kesälläkin... Illalla kävin myös suihkussa pesemässä tukkani poikaystävän avulla. Sai  jopa ihanaa päähierontaa... Mistä tällaisia aarteita löytää? :) Yö meni huomattavasti kivuttovammin, mutta aamulla sängystä noustessa painovoima teki tehtävänsä (= tissiin sattui). Eli tiivistettynä torstai oli raskas ja kivulias päivä. Se pistää hermot lievästi sanottuna kireälle, mikä saattoi näkyä blogitekstin sisällössä. Mutta perjantai on alkanut huomattavasti paremmin, kuin torstai. Kipulääkecocktailit on edelleen ruokalistalla 4 krt päivässä, niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta. Ja näin pitkäperjantain kunniaksi lähdimme appivanhempien luo paremmalla fiiliksellä, kuin eilen.  Lähinnä jännittää, jos iso berhandilainen työntää ison kuolaisen turpansa vasempaan kainaloon. Auts.