Leikkauksesta on nyt siis kulunut päivää vaille 6 viikkoa. Tämän hetkinen tilanteeni: oikean rinnan alaristeyskohta on milliä vaille ummessa. Olen sitä vaahtomuovia pitänyt haavan kohdalla ja 2 päivän välein vaihtanut sitä. Huomenna olisi tarkoitus taas ottaa se pois ja jättää uusi laittamatta. Vasen rinta on edelleen isompi ja alareuna punoittaa, enemmän tai vähemmän. Soitin tänään siitä erikoispoliklinikalle ja hoitaja sanoi, että siellä tuskin tulehdusta on. Todennäköisesti joku ommel saattaa puskea kohta puolin läpi ja jos jotain eritettä tulee, niin on tultava haavaklinikalle. Ajan sieltä saisi nopeasti ja tarjosi jopa huomiselle aikaa, jos olisin halunnut tulla näyttämään sitä. Päätin jättää ja palata asiaan, jos tarvetta.

Töihin tosiaan palasin noin viikko sitten ja aloitin myös työmatkapyöräilyn, joka on sen 10 km per suunta. Pyöräily ei ole eriyisemmin sattunut, pitää vaan töyssyjä hieman varoa. Liikkumaankin aloitin viime viikolla kevyesti. Salilla on tullut testattua mitä kaikkea se kroppa kestää. Ensimmäisen kerran kun jumppatunnille menin... Heh. Koskaan aiemmin en ole liikkumista pelännyt yhtä paljon! Ohjaaja katsoi vähän kulmat kurtussa kun jumppailin pelko kasvoilla aika hyvinkin näkyvissä. 4 kg:n jumppapallon onnistuin saamaan oikealle tissille tömäytettyä ja hyvä etten karjaissut. Mutta pointtina se, että pystyn jo oikeastaan mitä vain tekemään, hölskyttävää liikuntaa lukuunottamatta. Liikunnan jälkeen ei erityisemmin jomottele tai särje.

Kipuja on satunnaisesti. Kyljet ovat edelleen turvoksissa ja jos yrittää pitää käsiään ihan kyljissä kiinni, voi turvotuksen vielä selkeästikin tuntea. Kyljet ovat myös vielä arat. Joskus harvoin saattaa olla pientä pistelyä ja hermokipua esiintyy satunnaisesti. Tuntuu, että arvet vaalenevat hurjaa vauhtia ja oikean rinnan pystyarpi on jo melkein huomaamaton! Muualla tietysti on selkeät arvet havaittavissa. Arpia olen rasvaillut 1-2 krt päivässä ja Bio-oilia laittanut. Nice.

Mietin ennen leikkausta, että kuinkahan käy painon nousun, kun ei liikkumaankaan pääse. Otin siitä aivan hirveää stressiä. Faktahan oli myös se, että leikkauksen jälkeen aineenvaihdunta ei ollut mitään optimaalista luokkaa, varsinkin kun oli niin paljon paikalla ja makasin. Ja pullaa tekee mieli silloin kun ei pääse liikkumaan. Kiloja on tullut sellaiset 2-3 kg. Kuitenkin vinkkinä muille leikkaukseen meneville, älkää ottako ruuasta stressiä. Jos on mielitekoja, syökää. Paino kyllä palaa entisiin mittoihin, kun pääsee taas normaaliin arkeen. Ruokien punnitsemisella ja ruuan yltiönomaisella tarkkailulla hajottaa vain pään. Sitä paitsi, tilanne on kuitenkin vain väliaikainen. Ei sitä koko loppu elämää tule maattua sängyllä tissisairaana. Nyt kun on päässyt liikkumaan, töihin ja muutenkin liikkeelle, on ruokarytmikin tasaantunut ja herkkuja tekee vähemmän mieli. No, ainahan niitä tekee mieli, varsinkin kun on tällainen herkkupylly ja suklaaholisti.... Mutta kyllä liikunnalla ja arkeen palaamisella on suuri vaikutus!