Hirveesti ei leikkauspäivää ennen nukuttanut, eli unenmäärällä on turha lähteä kehuskelemaan. Itkin ja panikoin puolet yöstä, sillä pelkäsin kipuja ja koko prosessia niin paljon. Aamulla tosiaan kuudelta oli herätys, allergia- ja astmalääkkeet pienen vesimäärän kanssa huiviin. Sairaalaliivit otin mukaan. 

Menin siis päiväkirurgian puolelle ja sain taas ne uber-seksikkäät vaatteet päälleni. Pinkkiä tietysti, hei. Esilääkitystä en edes pyytänyt, ajattelin olevani sen verran reipas ja rohkea. Kirurgi piirteli vasempaan rintaan tussilla jotain taideteoksia ja kehuskeli, kuinka hyvin rinnat on parantuneet ja arvet vaalentuneet. Ja mainitsinkin, ettei kipuja ole muutamaan kuukauteen ollutkaan. 

Hoitaja varmisteli vielä tietojani ja taas oli aika kävellä leikkaussaliin. Oksetti ja pyörrytti. Taas sain hoitajilta kuulla saman sävelmän: "Jännittääkö sua? Ootko sä hermostunut? Hei, ei täällä mitään pelättävää oo, meki ollaan täällä joka päivä!" Oikeesti. Tokaisin vaan mulkaisten, että "Sepä hienoa ja kyllä, mua jännittää mutta mä en täällä joka päivä oo, että ehkä siksi?". Leikkauspöydälle vaan makaamaan ja 5 ihmistä häslää ympärillä. Sanoin vain anestesiahoitajalle, että muuta en toivo: Kanyyli ykkösellä käteen ja nopea nukahtaminen. Niin, ja eihän täällä oo opiskelijoita?

Kaikenmoiset tarrat kiinnitettiin selkään ja päähän (auts) unen seuraamiseksi ja kanyylin laitto sattui, mutta menipä ykkösellä. Se, mikä ehkä "hieman kolahti korvaan" oli se, että anestesi kyseli minun jännityksekstä. Eli pohjustan asiaa: Jouduin tuossa vuoden vaihteen jälkeen käyttämään mirtazapiinia unettomuuteen KOSKA: Minun viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet niin hektisiä ja täynnä isoja elämänmuutoksia. Siinä vaiheessa kun pistin tälle kaikelle stopin, tämä johti unettomuuteen. Ja anestesi ymmärsi asian, että hieman pikku jännitystä ollut viime aikoina. F*ck it. Olisi pitänyt sanoa, että kuule. Pistän sinut kokemaan täysin samat asiat, kuin itse olen kokenut ja katotaan, maistuuko uni. Että sillain. Olen puhunut.

No, yllättävän kauan olin hereillä ennen kuin tungettiin iso maski suun eteen. Siinä vähä aikaa hengittelin ja yhtäkkiä leikkaussali heitti totaalista ympyrää ja kaikki raajat meni ihan veltoiksi. Siistii :D Ja kuulin jotain, että "pistetään kanyyliin plaa plaa plaaa.." Ja sitten vain näyttö pimeni totaalisesti. Jei.

Herääminen tuntui, kuin olisi herännyt pitkältä talviunelta. Anestesi tuli siihen katsomaan ja jotain se puhui ja minä sössötin takaisin? Näytin vissiin peukkua, että I feel fine? Pahaa oloa ei ollut, ei kipuja, ei yhtään mitään. Kauhea nälkä vain.. Heh... Hoitaja toi mehua ja koska mehu pysyi kiltisti sisällä, sain aamupalaa. Koska viimeksi ruoka on maistunut näin hyvältä? Pääsin sitten vessaan tippatelineen kanssa ja sängystä ylösnousu kyllä kirpaisi mukavasti vasenta kylkeä. No, vessahommat hoidin kunnialla läpi, ei siitä sen enempää. Hoitaja tuli antamaan kotihoito-ohjeita: 2 viikon aikana en saa nostaa enempää, kuin 1-2 kg, hikiliikuntaa ja hölskyvää liikuntaa tulee välttää 3-4 viikkoa ja ehkä tärkeintä, saunaan pääsee 3 viikon kuluttua ja ratsastamaan (kyllä vain!) 4 viikon kuluttua. Suihkuun pääsen huomenna ja haavassa on itsestäänsulavat ompeleet. Tissi on paketoitu valkoiseen paksuun teippiin ja sen saa teipin alla olevan suojuksen kanssa poistaa suihkupäivänä. Haavaa suojaa ruskea teippi, joka saa olla 3-4 viikkoa. 6 viikon jälkeen on kontrolliaika, mihin tulee erikseen kutsu. Kotiin sain mukaan panadolia ja buranaa 1g vahvuutena ja niitä pitäisi muutama päivä syödä ja sen jälkeen tuntemusten mukaan. Tissi oli kuulemma saanut leikkausessa kunnon puudutusainecocktailin (näillä sanoilla hoitaja kuvaili) ja tipan kautta sain kipulääkettä. Tämän takia en sairaalassa kovin kipeä ollutkaan. 

Klo 11:30 jälkeen sairaanhoitaja ystävä haki minut sairaalasta ja kävimme keskustassa juomassa kupit teetä ja palat raakakakkua. Töyssyt autossa sattui ja varoin käyttämästä vasenta kättä kokonaan... No, kotia tullessa ei muutakuin sängylle maate ja pistimme hoitsun kanssa sarjan pyörimään. Klo 14 otin taas kipulääkecocktailin ja nukuinkin siinä sellaiset 3 tuntia. Koko illan olin hieman töttöröö ja haava kummasti kipeytyi. Ilmeisesti "puudutusainecocktail" alkoi menettää tehoaan. Sänkyyn menemiset ja sieltä nousemiset, vasemman käden käyttö, syvään hengittäminen, käveleminen. Kaikki sattuu, pistää, vihloo, tekee kipeää. Ilta menee itkiessä. Ilmeisesti väsymys, lääkkeet ja päivän tapahtumat alkoivat purkautua itkuna. Ja päivän tapahtumat muistuttivat niin paljon kesän tapahtumia leikkauksen suhteen. Koko päivän pelkäsin niin kovaa kipuja ja ylipäätänsä kaikkea. 

Hoitajakin tokaisi leikkauksen jälkeen, että "Sun ilmeestä näki, että sua pelotti ja odotit vissiin samanlaista kokemusta, kuin viime kesänä. Tää on huomattavasti pienempi ja nopeampi keissi". No, siinä tiivistettynä. Mietin siinä illalla, että miksi menin leikkaukseen.. Taas näitä kipuja...Taas sairaslomaa...Kyllä, olin hieman herkässä mielentilassa.

Yöllä heräsin pariin otteeseen kipuun. Ilmeisesti yritin unissani jotenkin liikkua, mutta ehei, sehän ei käy päinsä, koska kaikki sattuu. Miten tahansa yritän liikkua sängyssä, se sattuu. Oliko se kesällä näin paha?! Onneksi leikattu alue on pienempi, koska muuten... tulisin hulluksi. No, aamulla heti ensimmäisenä poikaystävä antaa kipulääkecocktailin ja sängystä nouseminen sattuu ihan p*erkeleesti. 

Että semmoista.. Lisää kuulumisia myöhemmin.. :D