Pitkästä pitkästä piiiitkästä aikaa tulin blogiani kurkkaamaan. Ja voi kyllä, tätä edelleen luetaan! Kertoo siitä, kuinka moni painii tämän saman asian kanssa. Tulin blogin puolelle ja ajattelin kirjoittaa aiheesta, mikä monia varmasti mietityttää: Imetys leikkauksen jälkeen. Vaikka tilastotietojen perusteella moni lähtee leikkaukseen sen jälkeen, kun lapset ovat ns. tehty, niin meitä on myös jotka menevät leikkaukseen ennen lapsia.

Muistan, kun vuonna 2015 olin kirurgin arviossa ja kirurgi kysyi minulta, että olenko pohtinut imetysasiaa. Silloin tokaisin kirurgille, että "No, korvikkeet on keksitty". Ja tottahan tuokin. Asia ei ollut silloin elämässäni kovin pinnalla, joten en murehtinut imetysasiaa sen enempää. Ja onneksi en! Olin tosiaan 20-vuotias leikkaukseen mentäessä. Lasten hankkiminen oli elämässäni ajankohtaista ollessani 27-vuotias (eli vuonna 2020-2021) ja raskauduinkin nopeasti. Pieni yllätys tuli matkaan, kun sain varhaisultrassa kuulla odottavani kaksosia.

Kaiken sen muun pääkopan sekamelskan yhteydessä toki mietin, että miten imetys tulee sujumaan. Etsin hirveästi tietoa netistä, vertaistukiryhmistä ja osallistuin vaikka ja mihin verkkoluentoihin imetykseen liittyen. Kyselin asiaa neuvolasta ja sieltä tuli niinkin suurpiirteinen vastaus, että "Ei me voida muutakuin toivoa että imetys onnistuu". Jaahas. 
Varauduin raskausaikana kaikkeen:  ostamalla kaksosten imetystyynyn, tuttipulloja, tuttipullon sterilointilaitteen, imetysliivejä ja paitoja, voiteita nännin alueelle yms... Ensin harkitsin täysimetykseen pyrkimistä, mutta realismi onneksi sai aivoistani ylivallan ja päätin yrittää osittaisimetystä. 

Raskausaikana olin positiivisesti yllättynyt, että rinnat reagoivat hormonaalisiin muutoksiin. Pieniä tippoja jotain nestettä/maidontapaista tuli raskauden puolivälistä aina loppuun saakka. Minähän niitä tippoja innolla puristelin. 😂 Synnytys tosiaan tapahtui suunnitellulla sektiolla viikolla 37+0 A-vauvan peppu-jalkatarjonnan vuoksi. Tiesin, että sektion jälkeen maito nousisi hitaammin, kuin alatiesynnytyksen jälkeen, mutta nuo faktat unohtuivat aika nopeasti sektion jälkeen. Oikeastaan kaikki mitä olin lukenut imetyksestä ennen synnytystä haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Maito nousi 5. päivänä leikkauksesta. Ja en imettänyt sairaalassa poikia tarpeeksi tiheästi, vaan olin koko ajan sekaisin kuin seinäkello. Kerran jopa sairaalan rintapumpulla pumppasin, mutta totesin yksilöpumpun vievän liikaa aikaa. Niinpä. Kotiuduttiin ja imetin muutamia kertoja päivässä, pojat saivat korviketta kylkeen. Edelleen olin sekaisin kuin seinäkello. 

Pääsimme onneksi neuvolan kautta imetysohjaajalle ja sieltä saimme ohjeet pumppaukseen ja, että rintoja todellakin pitää tyhjentää myös öisin. Sain viimein ajatusta siitä, miten lähteä meillä toteuttamaan imetystä. Aloin pumppaamaan öisin 2 x, pojat saivat silloin ajan säästämiseksi pelkkää korviketta. Mies antaa pullosta, minä pumppaan. Toki välillä otin poikia kainaloon ja laitoin tissin suuhun, että saimme kaikki edes jotenkin hulinoilta nukuttua. Päivisin pojat olivat rinnalla yhtä aikaa kaikki ruokintakerrat (7-10 x päivässä) ja saivat aina nälästä riippuen x- määrän korviketta. Ja maito alkoi nousta kunnolla! Tandemimetys oli tehokasta! Pumppasin myös aina välillä päivisinkin, mutta pumpulle heruminen ei ollut mitään maksimaalista. Jotkuthan saa desitolkulla pumpattua, juu en minä. Sain vuorokaudenajasta ja tähtien asennosta riippuen 20-80 ml kerta. Toki varmasti vaikuttaa rintapumppu asiaan, itselläni oli Beemoon tuplasähköpumppu. 

Matkan varrelle sattui aikamoisia rintaraivareita ja imetys takkusi aika pahasti poikien ollessa 3-4 kk ikäisiä. Mutta niistä selvittiin. Ja lopulta osittaisimetin kaksospoikiani 10 kk ikään saakka. Tässä iässä tapahtui luonnollinen vieroittautuminen, rinta ei enää kiinnostanut eikä ollut minkäänsortin keskittymistä rinnalla. Ja itsellenikin tuntui luontaiselta, toki haikealta, luopua imetyksestä. 

Rinnoista tuli arviolta sen verran maitoa, että pojat saivat 50/50 maitoa ja korviketta. Toisella pojistani oli ensimmäisenä elinkuukautena vaikeuksia imuotteen kanssa ja meillä olikin käytössä rintakumi josta sittemmin vieroittauduttiin. Monilla naisilla nänninpää muuttuu imetyksen aikana hyvin .. hmm.. tuttimaiseksi. Mutta minulla ei niin käynyt. Rinnat ja nännit pitivät muotonsa koko imetysajan ja näin 8 kk imetyksen päätyttyä, ei rinnoistani huomaa lainkaan, että olen koskaan imettänyt. Rinnat hieman kasvoivat raskausaikana ja toki olivat hieman kookkaammat, kun imetin. Mutta lähes ennalleen ovat palautuneet, pikkusen jäivät raskauden ja imetyksen jälkeen isommiksi. Oikeasti tosi vähän. Ja sen verran vielä sanottakoon, että oikeasti rinnasta tuli aavistuksen vähemmän maitoa vasempaan verrattuna. Johtuen varmaan siitä, kun oikeasta rinnasta poistettiin jonkin verran enemmän tavaraa leikkauksessa.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen, että menin nuorena jo leikkaukseen ja, että pystyin näinkin hyvin leikatuilla rinnoilla imettämään kaksosiani!♥️ 
 
Jos heräsi kysymyksiä, ajatuksia tai vastaavanlaisia kokemuksia niin kommentoi ihmeessä! 🙂